Työ, koulutus & elämänhallinta

Toimintaa Nurmeksen pajalla

kahvakuulat

Ulkoilu on tärkeä osa sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia, joten sitäkään ei ole jätetty Nuortenpajan toiminnassa huomiotta.

Muun muassa Hyvärilä areenoineen tarjoaa hyvät liikuntamahdollisuudet kesät talvet, ja Pielinen on aivan Nuortenkulman lähellä.

Neliöjuuri?? Prosenttilaskut? Mikä on halogeeni? Peruskoulun oppimäärään kuuluu osata näitäkin asioita ja koska työpajalla työskentelee työvalmentajia, eikä opettajia, niin joskus aivan joukolla pähkäilemme milloin matematiikkaa tai äidinkielen koukeroita tai ihan mitä tahansa. Joskus olemme selvittäneet aamutuimaan maariankämmekän saloja.

Meille voi siis tulla koulun kirjoilla olevat opiskeljat jatkamaan keskeytyneitä, tai muuten takkuavia opintojaan.

Eniten opiskelijoita tulee Nurmeksen ammattiopistosta, mutta meillä on myös mm. lukiolaisia ja peruskoululaisia.

matikka

Kuuntelemme nuorten ideoita ja pyrimme toteuttamaan toimintaa nuorten ideoiden mukaisesti aina kun se on mahdollista.

Ideoimme toimintaa yhdessä ja tarinoimme päivittäin päivänpolttamat asiat ja vähän muutakin työntekemisen ohessa.

 

  • Arjenhallinnan taitojen tukemista
  • Lyhyet kurssit, kuten valokuvaus-, media-, taide- ja käsityökurssit
  • Hygieniapassikoulutus
  • Työelämätietous
  • Koulutustietous
  • Tutustumiskäynnit yrityksiin ja oppilaitoksiin
  • Retki- ja elämyspäivät

Kootaan ja kasataan...vai miten se meni? Kudotaan ja höpötetään? No olkoon...

Arvostamme ekologisuutta ja kestävää kehitystä. Käytämme paljon luonnonmateriaaleja ja kierrätettyä materiaalia, kuten kierrätyskankaita ja tuunaamme kierrätyksestä haettuja tuotteita.

Jokainen nuori voi itse päättää mitä haluaa tehdä. Meillä on yhdet kangaspuut, pari ompelukonetta ja saumuri. Joskus innostumme huovuttamaan tai kutomaan vanhoista videonauhoista kasseja. Luovuus kunniaan. Mielekäs tekeminen ja sen ohella tulevaisuuden pohtiminen on työpajan arkea.

Meillä on myös pieni myymälänurkkaus, jonne voi laittaa tuotteita myyntiin.

Sahataan ja hiotaan

Tekninenpaja sijaitsee Nuoriso- ja matkailukeskus Hyvärilässä.

Siellä harjoitellaan lähinnä puutöiden tekemistä. Sinne voi tuoda asiakastöitä, kuten huonekaluja kunnostettavaksi. Verstaan työvalmentajat ohjaavat ja neuvovat, joten sinne voi tulla vaikka ilman aikaisempaa kokemusta.

Verstaan toiminta tuo nuorten päivään mielekästä tekemistä ja etenkin kesäisin voi piha-alueella tuunata autoa tai vaihtaa renkaita.

Kokataan ja leivotaan

Nuortenpaja Apajalla teemme ruokaa joka päivä. Se on yksi tärkeimpiä toimintamuotojamme, koska ihmisen täytyy syödä jaksaakseen. Teemme ruokaa yhdessä ja pajalle tullessa ei tarvitse osata valmistaa ruokaa. Otamme huomioon juhlapäivät ja leivomme usein suolaisia ja makeita leivonnaisia. Vispilät, vatkaimet, kattilat ja pannut ovat siis ahkerassa käytössä päivittäin. Apajalla ruokailu maksaa toimintaan osallistuville nuorille 2,60€

Meillä ei käy siistijää, joten laitamme paikat kuntoon noin kerran viikossa porukalla. Näin opimme itse kukin myös siivouksen salat, joita tarvitsemme arkielämässä.

Meiltä löytyy myös pyykkikone ja kuivuri, joten pyykkäyksenkin oppii pajalla ihan muun ohessa.